torstai 20. maaliskuuta 2014

The hideous nights

The hideous nights
Painajaiset – nuo yön kutsumattomat vieraat, huoneen synkimmissä nurkissa piileskelevät päättömyydet –, kuinka ne ovatkaan kaikessa karmivuudessaan niin hurmaavan mielenkiintoisia, inspiroivasta vaikutuksestaan puhumattakaan.

Hassua, miten niillä on vanhemmiten tapana unhoittua oitis herätyskellon piristessä, kun nuorempana asia oli vallan toisin. Muistan nimittäin yhä, kuinka poikasena juoksin aina hädissäni vanhempieni sänkyyn herätessäni yön kauhistuttavia kuvia katselemasta. Viisivuotiaan Axelin pahin painajainen kautta aikain kertoi musta ja eräästä lapsuudenystävästäni, jotka päätimme tapamme mukaan rientää naapurostomme puistoon leikkimään lauantaiaamun sarastaessa. Epäonneksemme kohtasimme siellä pyylevän, hirmuisen noidan ja hänen ilkeän apulaisensa, tiedemiehen, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Unessa isäni kuitenkin kurvasi puistoon pelastamaan meidät hirvittävältä kohtaloltamme, jättäen noidan vannomaan kostoaan. Ja niin huvittavalta kuin se nyt tuntuukin, kyseinen uni piinasi mua karkeasti arvioiden parisen vuotta – pelkäsin kyseisen mustan magian taitajan muuttavan meikäläisen vielä jonakin päivänä rupikonnaksi.

Muistatteko te vielä lapsuutenne painajaisia?

28 kommenttia:

  1. Jee rakas,
    Oot täällä takas!
    Oot kyl uskomaton pakkaus,
    Mun elämäni rakkaus! <3
    Toivoo hanipöö halkokarilta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kulta
      Kukkaruukustani loppui multa
      Joten voisinko
      Pyytää palvelusta sulta
      LISÄÄ MULTAA!!11111111 XDDDd....

      Poista
  2. Muistan! Kuutostie (Loviisa-Kouvola-Lappeenranta-Joensuu-Kajaani) oli täynnä junan raiteita, ehkä 5 raidetta vierekkäin. Yritin juosta sen tien toiselle puolelle (Leprassa) mutta kaikilta raiteilta tuli junat ja heräsin _aina siinä vaiheessa kun isosisko oli ehtinyt juosta tien toisella puolella olevalle kalliolle mutta itse olin vielä raiteilla. Sama painajainen toistu monta vuotta eikä se nyt edes kuulosta pelottavalta, mutta tietysti siinä viisivuotiaana yön pimeimmillä tunneilla peiton kuristaessa se tuntui ihan hirveältä.

    (tämän takia en myöskään tykkää pelata Subway Surfersia :---D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, en ollut siis ainut! :D Unohditko sitten lapsille yleisesti esitellyn taikatempun, painajaisestaan kertomisen, jottei se toistu? :o (Joka tuntuu muuten toimivan oikeasti, en tosin oo opiskellu tarpeeksi pyskologiaa jotta tietäisin, miksi.. :D)

      Poista
  3. Latvija. Rīga. Labi, ka esi atgriezies un neesi pavisam pazudis! Nepārstāj rakstīt savu blogu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I really can't speak Latvian, haha... :D But if my translator got it right, I'm back, yeah! We had our final exams coming (they're now over) so I took a little break :)

      Poista
  4. Mulla oli pienenä sellainen painajainen, jossa itse olin passiivinen siustakatsoja.
    Siinä oli sellainen hirmuinen noita joka jahtasi jotain köyhän perheen pikkupoikaa ja riipi sen selän verille mustilla kynsillä:( se oli sellainen jännä tunnelma, niin kuin öljymaalauksessa:0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kuulostaisi suhteellisen karmivalta nykyiselläkin iällä.. :o Tuosta tuli muuten mieleen samantapainen uni, jossa olin itse myös sivustakatsoja, mutta katselin itseäni, enkä voinut vaikuttaa painajaisen tapahtumiin :S

      Poista
  5. Mulla oli joskus 4-5-vuotiaana joku semmonen uni missä olin jossain "nallehelistinmaailmassa" jossa oli 2 nalle helistintä, punanen ja keltanen, ja sit ne hyökkäs' yht' äkkiä mun päälle ku kävelin siitä ohi ja alko jahtaamaan mua ja juoksin niitä hulluna karkuun, nykyään nauran vaan tolle unelle, mut eipä sillon pienempänä oikee naurattanu ja uni tuntu jotenki paljon pelottavammalta sillon mitä nyt näin kerrottuna:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ymmärrän hyvin, sillä olihan Muumilaakson Mörkökin tuolloin varsin karmiva olento.. XD (Ei sillä, että nykyisinkään ilahtuisin, jos sellainen sattuisi pimeällä sivutiellä vastaan :D )

      Poista
  6. Oaah miten hieno kuva! :---) Usein mun painajaisissa esiintyy jättimäisiä karhuja (ei siis mitään oikeita otsoja vaan enemmänki Hopeanuolesta tutun Akakabuton tapaisia), jotka väijyy talon katolla, ja sit en millään pääse pakoon sieltä :c ja etu-tai takaovista se hirmunen mesikämmen yrittää myös tunkea D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurjasti kiitoksia! : ) Hmmh, ei kovinkaan mukavaista : ( Mäkin kohtasin muutama yö takaperin tervähampaisia olentoja painajaisessani, joskin ne olivat hirmuisen isokokoisia koiria, joita kävi kaksin kappalein kimppuuni, ja niiden omistaja vain tuijotteli toimettomana ympäriinsä kun ne repivät mua palasiksi! Aijjai, kipu tapaa olla unessa epämiellyttävän aidon tuntuista : D

      Poista
  7. Millasia alustavia arvosanoja on tullut ylppäreistä? Minne meinaat hakea nyt haussa ja onko sulla jo sivaripaikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan saatu vasta äikän alustavat, seuraavat ehkä ensi viikolla(?), mutta siis äikän alustavia pisteitä kertyi 82 (L:n raja 87, hieman ketuttaa ellei YTL satu nostamaan XD). Mutta siitä siis vähintäänkin E. Terveystiedosta ja pitkästä ruotsista taas veikkaan M-E : ). Ja en aio itse asiassa tänä vuonna hakea minnekään, koska tähtäimessä olisi Aalto-yliopisto ja arkkitehtuurikoulutus, ja tiedostan, ettei sinne ole näillä taidoilla vielä asiaa – siksi vietänkin välivuoden harjoitellen valintakoetta varten. Sekä suoritan myös mainitun velvollisuuteni Suomen kansalle... mutta paikka ei tosiaan ole vielä tiedossa.

      Poista
  8. Mä muistan erittäin hyvin omat ötökkä ja mönkiäis painajaiset joissa kaikesta muuttui matoja ja erilaisia ötököitä joita pelkäsin lapsena yli kaiken. aina kun sellaisen unen näki. ei tehnyt mieli nukkua muutamaan yöhön. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä taas en oo oikeastaan koskaan pelännyt luonnon pieniä örrimörrejä – päinvastoin, pienenä luulin ampiaisiakin ystävikseni kunnes ne pistivät mua. :'( : D

      Poista
    2. hämähäkit ja torkat on aina ollu kaukana sydämestä :D madot ja muut on sitten ihan kivoja.. tai ainakin oli :D Ampiaisille en anna tilaa allergian takia :s juoksen karkuun minkä jaloista pääsen :'D

      Poista
    3. Nooh, siinä tapauksessa kyseessä onkin hieman ikävämpi juttu jos sellainen sattuu piikittämään! Mutta eiväthän ne sitä tee elleivät koe itseänsä uhattavan :p

      Poista
  9. Totta :D parhaani mukaan vältän keltamustia ystäviä silti

    VastaaPoista
  10. Nuo silmät tuossa kuvassa ovat käsittämättömän hienon näköiset!

    VastaaPoista