maanantai 13. elokuuta 2012

Mikä kesä!

Heippulis kaikki lukijaiseni! On aika paljastaa syy, jonka vuoksi postaustaukoa kertyi taas viikon verran. Syy, jonka vuoksi juoksin tarkistamaan postilaatikon sisällön joka aamu. Syy, jonka vuoksi lompakkoni laihtui olemattomiin. Ja se syy tulee tässä..
meikänuusirakkaus
NIKON D7000! Hihii, tähän upposivat kaikki mun kesän tienestit, mutta on tää beibi joka sentin arvoinen! Myin edellisen runkoni kaverilleni, jotta sain puuttuvat rahat kasaan, eikä mulla ole siis ollu kameraa käytettävissäni, joten siksi postaustauko :-D

En ole vielä päässyt laittamaan uutukaistani kunnon tulikokeeseen, mutta näillä näkymin se tapahtuu keskiviikkona! Otin kuitenkin muutamia vähän ei-niin-vakavia omakuvia dataillessani kesäisellä pellolla. Kyllä, luitte oikein, olin viimeisiään vetelevän kannettavani kanssa vihreyden keskellä selailemassa internetiä eilisaamuna.axyyyl peltodatis hohhohohooohohooohoooootrololololoooo axelssoooni
Tänään keltään, ainakaan täällä päin asuvalta, on tuskin jäänyt huomaamatta, että Facebook on täyttynyt ja täyttyy paraikaa koulunalun tuskanhuudoista. On totta, että elämme viimeistä kesäloman ja ultimaattisen vapauden päivää. Itsekin olen hieman haikealla mielellä, mutta mulla itselläni on ainakin niin hassuttelujen, biletyksen, sosialisoinnin, mässäyksen kuin monen, monen muunkin täyteinen kesäloma takana, että surumielisyys on lähes mahdottomuus.

Eniten mun onnellisuuskäyrää nostaa se, että oon kuluneen parin kuukauden aikana tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin, jotka toivon mukaan pysyvät menossa mukana vielä hyvin pitkään.

Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, teille jotka ootte tehneet mun kesästä näin uskomattoman hienon. Kiitos myös teille lukijoille, jotka olette omalta osaltanne piristäneet mun kesää aivan valtavasti mukavilla kommenteillanne, kannustuksellanne ja kehuillanne, sekä ylipäänsäkin kiitos siitä, että ootte jaksaneet seurata mun toilailuja näin blogin kautta :-)

Tehtävä kesäloma suoritettu erittäin onnistuneesti. mäoonokei
Millaisilla fiiliksillä te lähdette takaisin arkeen?

44 kommenttia:

  1. Vautsi, odotan innolla millasia otoksia saat tolla uudella kameralla kuvattua! :) Itse lähden myös hyvillä mielin kouluun huomenna, eka lukiovuosi edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa sama täällä, en malta odottaa että pääsen ensimmäistä kertaa "kunnolla" kuvailemaan! :---) Toivotan onnea ja menestystä! Ehkä munkin toinen vuosi lukiossa sujuu vähän paremmin kuin edellinen, motivaationpuute vaivasi erittäin suuresti :-D

      Poista
  2. tiäkkö mitä, mietin tossa kun kirjauduin sisään bloggeriin just äskön että mihinköhän axel on kadonnut... ja sitten etusivulle ilmesty sun postaus :D:D how weird is that... muttahei onnea vaan uudesta kamerasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha oikeesti? :---D Axel oli matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta, tai ainakin kohti 1/8000 valotusaikaa :-D Ehkä se oli joulun taikaa. Paljon kiitoksia, toivottavasti tää kullannuppu toteuttaa mun toiveet! :-)

      Poista
  3. oi että oon kateellinen, ihanan kameran oot hommannu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee meikä tykkää kans! :-) Kunhan pääsen tätä vielä testailemaan oikein olan takaa :-) Vähän sormissa jo kihelmöi :-D

      Poista
  4. hienoja kuvia:-) ja mukavaa koulunalkua ite oon ollu jo viime viikosta:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitoskiitos! :-) Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi! Heh no, kerrankin näin päin että Kokkolassa alkaa myöhemmin koulu kuin muualla päin Suomea :-D

      Poista
  5. Paskalla fiiliksellä koska Länsipuisto .____.

    VastaaPoista
  6. Paskalla fiiliksellä koska Länsipuisto .____.

    VastaaPoista
  7. Paskalla fiiliksellä koska Länsipuisto .____.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Maaaaaaaria, mehän saatiin jo houkuteltua sut Kiviniittyyn joten ei onGelmaa? :-)

      Poista
    2. (oho, miten tuo kommentti tuli kolmesti!?) Ongelmana on vaan että Länsipuisto ei taho luopua mun mahtavuudesta ja ne koittaa pitää mut siellä :'(

      Poista
    3. I have no idea, katoin vaan että mitä sä spämmit :-) Hylkää heidät ja liity meihin! >:)

      Poista
  8. OIH !! Ihana kamera :)) Tää oli siis se jännityksellä odotettu paketti C::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeepulis, tässä se vihdoin on! :-) Voit varmaan vaan kuvitella sen tunnekuohun, kun äiti huutaa alakerrasta että sillä on paketti mulle... :-D

      Poista
  9. Eikä! :D Onnea hirmuisesti uudesta kamerasta! (((:
    Hauskoja noi kuvat! XD

    Ja mulla alkoi koulu jo viime viikon torstaina, eka päivä olin ihan innoissani, mutta into lopahti sen jälkeen aika rajusti. Nytkin väsyttää ihan liikaa ja on vasta maanantai! :DD Julmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa paljon kiitoksia! :----) Kohtelen vauveliani erittäin hyvin, lämpöisin käsin ja hellin ottein!

      Voihan sentään! Mustakin kyllä tuntuu että mun into lopahtaa melkoisen nopeasti, kun tajuan vihdoin että vapaus on loppunut ja 35 lukiokurssia odottaa suorittamista. Apua. Mut taidetaan löytää aika usein torkkumassa sohvilla kanssa muutaman kohtalotoverin <3

      Poista
  10. Ihana tuo viimenen kuvasarja :'D Kiitos sullekin Axel, on ollu ihana saada sut toveriksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaa no pitihän mun vähän keventää tätä lähes vakavalaatuista postaustani :-D Samat sanat Poonaseni, olet erittäin ihanainen ihminen <3

      Poista
  11. voiettä ihania kuvia, varsinki toi viimine kollaasi:D! oot kyllä tosi söpö, ei muuta voi sanoa:). mää tänään näin sut kaupungilla, entiiä näikkö meitä halpahallin katolla, mut ainaki katoit sinne suuntaa:'D.... hävetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooi kiitos paljon! :---) Mutta en mä tuollaisia kehuja ansaitse :-) Hahaaaaaa hei näin mä teidät! Kuulin jotain puhettakin sieltä ylhäältä :-D Taisin olla just matkalla hakemaan pyörääni Kotikatsomolta sillä välin kun muut jatkoi suoraa ja mun piti ottaa ne sitten kiinni :--D Mutta aivan suotta häpeilet :--)

      Poista
  12. Paljon toi runko makso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 950 euroa, siihen upposi joka penni mun kesätyörahoista :-D

      Poista
  13. Vautsi, mahtava kamera! :) Ainii, ja näin sut muuten yks päivä ku käväsin Kokkolassa. Tais olla lauantai. Meinasin tulla moikkaa, mut äitillä oli vähän kiire ni en sit kerenny. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee jepulis, vihdoin ja viimein! :--) Apua, miten tuntuu että kaikki on nähnyt mut jossain mutta mä en oo nähnyt ketään! :-D

      Poista
  14. Hyvilllä mielin lähden takaisin kouluun, koska kaipasin jo koulua. Aivoni oli liian kauan lomalla, olen kerennyt unohtamaan kaiken. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, varsinkin tän ekan päivän jälkeen! Miten mä homehduinkin kokonaisen vuoden Länsipuiston lukiossa, kun olisin voinut olla Kiviniityssä :-D Toivottavasti meno jatkuukin kivana :-)

      Poista
  15. Aaahhhh, punaset pillifarkut, suuri rakkaus <3 Sori, fanitan nytten niitä :D

    Ei se ruohonleikkuu niin turhaa ollu kun sait tuommosen ihanan rungon.. Mäkin haluun! Ihan epistä, kun kaikilla muilla on järkkäri.. :( Mutta onneks mäkin saan :))

    Ja ihania kuvia taas kerran! Sulle on nykyään tullu joku pakkomielle noihin leijunta kuviin :) Mutta se on hyvä juttu :)

    Ja nyt mä tajusin että mä en oo kommentoinu tänne varmaan miljoonaan vuoteen.. Anteeks, nyt hävettää :(((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa jepulis, ne on kärsineet kauan mun vaatekaapin pohjalla, mutta nyt ne ovat taas käytössä :-)

      Eeihän se ollut, ja sen ansiosta sain hyvää työkokemustakin. Mutta se tuotti vain noin kolmasosan tuohon kameraan tarvittavasta rahamäärästä, jouduin raatamaan hyvin paljon lisää tuon Kokkolan kaupungin homman jälkeenkin :-D

      Paaaljon kiitoksia Laura! :--) Jaja onhan mulla jo __jonkin_aikaa__ ollut jonkinlainen pakkomielle leijumiseen, ehkäpä juuri siksi ettei se tosiasiassa ole mahdollista :-D

      Hahah, ei se mitään, nythän sä kommentoit :-)

      Poista
  16. Minkä takia vaihoit koulua tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viihtynyt pätkän vertaa Länsipuistossa, koska se pään aukomisen määrä ja yleinen vihaaminen oli lopulta liikaa. Joka päivä saapuessani kouluun fiilis oli surkea ja opiskelumotivaatio oli nollan alapuolella. Nyt viihdyn hyvin uudessa koulussa! :-)

      Poista
  17. No koulu on nyt mitä on, jos vaikka viihtyisin täsä nykyisessä koulussa, kun Kokemäellä ei oikein sujunu... Asuntola elämä ei vaan sovi mulle, joten tarvi tulla takasin kotiin,että saisi kulkee linja-autolla:)Mutta onhan se ihan kiva että koulu alkaa ja näkee kavereita ja tietty saa uusiakin(;

    Axel The SuperMan(; Viiminen kuvasarja toi hymyn huulille ;):D Punaset farkut<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että viihdyt! :-) Meikäläinen ainakin viihtyy tässä nykyisessä koulussa, sen ilmapiiri on TÄYSIN eri tasoa kuin Länsipuistossa, huhhuh, ajattele, mä olin tänään koulussa, ja mulle ei auottu päätä kertaakaan! Uskomatonta :-D

      Hahah, hienoa, sittenhän kuva hoiti tehtävänsä hyvin :--)

      Poista
  18. Mikä runko sulla oli ennen käytössä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D3100, joka ehti roikkua mukana lähes vuoden :-)

      Poista
  19. Taisit vissiin olla weekendeillä? :--D ku olin ihan sun takanas siinä jonoissa ennen turvatarkastusta ja en kehannu tulla sanoo moi :D ja sitte lähit vissii jotai kavereitas hakemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, olinhan mä! :-D Taidanpa muistaa varsin eläväisesti kyseisen tapahtuman, toiset kaverit oli yhden päivän lipun jonossa ja toiset kahden päivän, ja kun itse kuuluin kahden päivän lipun onnellisiin omistajiin, niin koikkelehdin toiseen jonoon :-D Olisit vaan tullut rohkeasti moikkailemaan :-)

      Poista
  20. Sul on ihan mahtava blogi ja oot tosi hyvä kuvaamaan! :) mitä kuvienmuokkaus ohjelmaa käytät? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos hurjan paljon! :--) Käyttelen Photoshop CS5:sta :-)

      Poista
  21. MISSÄ SUN LIHAKSET ONN!?!?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän ne mun muskelit pullottaa D: ?

      Poista
  22. Oooh mikä kamera!! Wuuu :) Mun kamera meni rikki! :oo tippu lattialle... :/ Mut sulla on aina yhtä hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee JEPULIS ;) En oo tosin _vieläkään_ kerennyt testailemaan sitä kunnolla, mulla on ollut aivan hurjan paljon menoa, mm. Weekend Festivalit ja Skrillex :--D APUA, sekö on hajalla D: ?
      Mutta kiitoksia! :-)

      Poista