lauantai 5. toukokuuta 2012

Hassu nököhammas (VIDEO!)



Heippahei kaikki! Eräs bloggariystäväni ehdotti mua tekemään postauksen videon muodossa pitkästä aikaa! Noh, idea vaikutti hyvältä ja oonkin suunnitellut tekeväni tällaisen. Alunperin mun oli tarkoitus tehdä hyväntuulinen videopostaus Kanarian hiekkarannoilla viimeistä päivää istuskellessani, mutta kameran akku irtisanoi sopimuksensa ja se idea jäi sitten sille tielleen.


Pähkäilin jonkin aikaa miettien mistä voisin teille kertoa. Mielipiteestäni maailmanpolitiikkaan? Euromaiden velkaantumiseen? Lempileffastani...? En kuitenkaan päätynyt mihinkään edellämainituista, kuten joku saattoi huomata.


Videon teema voisi kaiketi olla monologi itseni kanssa. Tai ehkä oon vaan vähän hömelö? :--D


En nyt kirjoita tältä osaa enempää, koska jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin mitä sitten kahdeksanminuuttinen video, jossa yhdessä sekunnissa toistuu 26 kuvaa, kertoo...? ;)


Mitä tykkäsitte tuoreen 17-vuotiaan pölötystuokiosta? :)


Ps. Moni kertoi mulle odotelleensa multa vappupostausta! Oon ihan kamalan pahoillani, mutta tuolloin mun tielle iskeytyi kohtuuttoman suuria esteitä eikä illasta ole kuvan kuvaa :--( Ensi vappuna sitten, right?


Pps. Tän videon kooksi tuli 16,7 GIGAA, niin Youtubeen lataaminen kesti koko eilisen päivän, yön ja suuren osan tästäkin päivästä. Lataus kesti yhteensä 25 tuntia.. ANYWAYS, tänään on siis myös mun ja Maijan vuosipäivä!♥ sydäncliche1

80 kommenttia:

  1. Ei hitto mite ihana toi kohta oli missä selitit "aika jäätävää puhuu vaa kameralle, kun sen linssi mulkoilee vaan"

    Ja sie mitää sönkötä, kyllä tuosta saa selevää :D

    JA ONNEE IHA HIRRMUSESTI :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahaaaaaaaaaa ei hitsi mua naurattaa :----D Katsoin tuon videon ekaa kertaa vasta nyt, koska koneen lagauksen takia en saanut sitä katsottua, sain vain leikattua lopusta ja alusta pienet turhat kohdat pois, senkin hirvittävän suurella vaivalla :--D HIRRRRRRMUISET KIITOKSET! :)

      Poista
  2. paljon onnea sun ja maijan vuosipäivän johdosta! ja myöskin onnea sun synttäreiden johdosta! tee lista jutuista mitä sun pitää tehä ennen kun täytät 18! :d
    ja hyvä vaan että joku muukin mun lisäks on sekava!!! ei oo niin kummajais-olo :---D
    ps. päivitä tohon sun infoboxiin että oot 17 etkä 16 (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitoskiitos paljon! :---) ♥ Mun kaikki vuoden vuosipäivät on kasaantuneet tähän toukokuulle, haha :--D HYVÄ IDEA! Pitää tehdä kaikkea iän puolesta laitonta ennen kuin täytän 18 ja se on laillista >:) Noeeeeei, emmä oo pahis.

      Hahhahaa, koitin hillitä mun sekoilua tossa videolla, apua jos siinä ois hengannut taustalla joku mun kaveri niin olisin ollut ihan superouto :------D

      Jaja kiitos kun muistutit!! Nyt oon 17-vuotias poika, pikkukaupungista nimeltä Kokkola ;)

      Poista
  3. kiva videopostaus! :-) ja hei cool toi banneri! ♥

    http://velsku.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Oooo! Onnee Axel! kaikkien vuosipäivien johdosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee paljon kiitoksia! :--) Kaikkien viidensadan vuosipäivän johdosta ;)

      Poista
  5. muista vaihtaa sun ikä tonne oikeeseen reunaan ;)
    mut oot kyl kans yks persoona :D vitsi ois kiva tuntee sut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee säkin muistit muistuttaa ;) Ja muistihan minä, ihan outoa olla nyt 17-vuotias eikä 16-vuotias :O Kohta oonkin jo täysikäinen vanhus, apua.

      Hahhaaaa oonhan mä varmaan aika jännä persoona :-------------D Siitä vaan sitten tutustumaan :--)

      Poista
  6. Paljon onnea sulle ja Maijalle =)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Hahhaaaaa kiitti! :--D Heti tuon kuvaamisen jälkeen lähdin Mäkkiin ahmimaan >:)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hihiiii kiitos hurjasti, mukavaa jos tykkäät ! :--)

      Poista
  9. Hei tosi kiva video ja olit siinä aika luontevasti <: ! Ja onnee teidän vuosipäivälle Maijan kanssa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii kiitos kovasti! :---) ♥ Maijaseni teki mulle oikeen gurmeeeeeeeeeeaterian vuosipäivän kunniaksi :-) (Mä tein kyllä 6kk-päivänä;) )

      Poista
  10. Tosi kiva video & olit luontevasti siinä <: ja onnee teidän vuosipäivälle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee tää tuli vissiin kahdesti :--) Kiitos toistamiseen! ♥

      Poista
  11. Onnee tooosi paljon vuosipäivästä ja sit vähä myöhässä syntymäpäivän kunniaks. Tää video postaus oli ihan paras, nauroin ainaki tosi paljon tos kamera jutus ku se tuijotti sua niin häijysti :DD Mää ainaski tykkään tosi paljon video postauksista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos hirmupaljon ! :--) Mun oli alunperin tarkoitus tehdä kunnon synttäripostaus, mutta syntymäpäivänäni, torstaina, oli lopulta ihan huono ilma ja mikään ei houkuttanut mua tekemään mitään :--D Ahmin sitten vaan kakkua ja biletin Maijan kanssa kahdestaan. Hahhaaaaaaa apua sanoinko mä niinkin! :-----D Kivaa kuulla!:)

      Poista
    2. No hyvä, että oli hauskaa synttäreinä :))

      Poista
  12. Hei, laita kuvia sun hiuksista ja jotenki kerro niistä tai jotai ! :D Ku haluun leikata omat hiukset, mut en yhtää tiiä millaseks, nii jos sais jotai inspiraatioo C:

    +Onnee ! =]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn tässä pian taas vähän leikkauttamassa mun hiuksia ja värjäyttämässä juurikasvun pois, niin sen jälkeen voisin hyvinkin! :--) Oon aatellut toooosi pitkän aikaa tehdä sellaisen postauksen, jossa kokeilisin kaikenlaisia hiustyylejä laidasta laitaan :--D Photoshoppiakin voisin käyttää pikkuisen apuna, niin saisi erlaisempia tuloksia.

      Kiitos paljon! =)

      Poista
  13. Onneks olkoon nyt sitte kaikkien juhlien johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paaaljon kiitoksia! :--) Niitä mulla onkin paljon toukokuussa :--D

      Poista
  14. Paljon Onnea vähän myöhässä!!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :--) Eihän täällä blogin puolella mun synttäreistä voitukaan tietää :)

      Poista
  15. Voi eeei, kännykkä soiiii. >D Oi hitsi, kiva postaus, paitsi korvia raastava vinkuna jossakin kohissa. :OOOOO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaa no se on häiritsevää jos taskussa pirisee XD Haaa joo huomasin sen vasta nyt, kun katsoin videon EKAA KERTAA! :--D Se johtuu tuulesta joka puski mun kameraa :-(

      Poista
  16. Hei ONNEEAA synttäreitte ja vuosipäivän johdosta!! :) just mukavaisa postaus oli.Oisko kato makee ku oot sellai kuvaajaheppuli et kuvailisit kaikkee näitä "mistä tunnistaa kevään-juttuja" ja sit tekisit semmosen iison kuvapostauksen tms:) ehdotus tämäkin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos hirmupaljon! :--) Ja sehän kuulostaa mukavalta idealta! Mulle on aiemmin ehdotettu mm. sellaista, että tekisin "Lintubongari-Axel" postauksen, niin ehkäpä voisin yhdistää nämä kaksi ideaa jollain tapaa.. :-D

      Poista
  17. sait ladattua, hyvä!:) sitä jo oottelin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauanhan siinä tosiaan kesti, mutta vihdoin se on täällä! :--D

      Poista
    2. juu ja nii siis tosiaa onnee sulle, ja sulle ja maijalle!:) okei selitin tyhmästi.. mut joo :) hehe.

      Poista
  18. Haha, oot ihana ♥
    Myöhäset synttärionnittelut ja vähän myöhäset onnittelut sulle ja Maijalle ♥ Ja etukäteiset onnittelut blogille ja sun ja sun iPhonen vuosipäivälle :'D
    Tää sää on kyllä ihan perseestä, viime vuonna Helimunin aikaan oli t-paita keli ja nyt on kauheen kylmä :< No okei, 10-15 astetta ei oo kauheen kylmä mut ei siel kuitenkaa voi t-paidalla hengailla :--D
    Tee hei enemmän videopostauksia! Ne on ihania :--)

    Ja mikä ihme toi kiljumiselta kuulostava ääni oli tuol taustalla? :---DD Meinasin saada sydänkohtauksen :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii tai sit oon vaan outo lintu♥
      Hiiirmuiset kiitokset, myöhässä tai ei ! :--) ♥ Pidän kai sitten iPhonen kanssa kunnon partyt, ja hei, mun kameran kanssakin tulee vuosi täyteen syyskuussa! Vautsi, onpas juhlava vuosi tämä 2012 ♥ :---------D

      Ja ihan oikeessa oot, tästä piti tulla huippulämmin kevät ja kesän ois pitänyt alkaa jo, joidenkin ennustuksien mukaan! :--( En muista sanoinko tätä videolla, mutta me oltiin viime vuonna tänään(kin) Helsingissä ja siellä oli yli 20 astetta lämmintä ja hengailin t-paidalla vielä yhdeksän aikaankin! :(
      Taidanpa tehdäkin! :--) Mulla on omasta mielestäni tosi hieno ideakin jo valmiina seuraavaan videoon.......... :----D

      Jaja mä en kattonut OMAA VIDEOTANI loppuun asti, enkä tiedä tarkoitetaanko me samaa ääntä, mutta jos tarkoitetaan, niin se on tuuli joka puski kameraani :--D Anteeksi kovasti! :<

      Poista
    2. EDITEDITEDIT!!!! Nyt sain tietää mun kaverilta mitä kiljumiselta kuulostavaa ääntä tarkoitit!! APUA, mä en kyllä kuullut tuollaista ääntä kun kuvasin O____O Outoa, mysteeristä. PELOTTAVAA. Toivottavasti tälle löytyy luonnollinen selitys :--D

      Poista
  19. voi olipas ihana yllätys videopostaus pitkästä aikaa:D♥! ihana tämmönen ns. höpöttelyvideo, eihän kaikessa aina tarvikkaan olla mitään järkeä:D. Ihana tuo ku sun puhelin soi "noh, mä soitan sille kohta takaisin, eikai se haittaa mitään." ja hei, onnea vielä kerran sun synttäreiden johdosta♥! ja tietenki sun ja Maijan vuosipäivän johdosta myös! + blogin vuosipäivän johdosta jo näin etukäteen:)! (kamalasti vuosipäiviä sun muuta!) ja tuo sun selitys viime vuoden huomisesta, IHANA:D ! mutta eikai mulla muuta, kehuakseni noita hiuksia vielä kerran, tosi ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiiii kiitos paljon, sanasi lämmittävät sisintäni♥ :--) Ja nooh, mussa ei oo järkeä muutenkaan.. :--D Hehheee eihän se haitannutkaan, pääsin mä silti Mäkkiin ;) Hiiirmuisesti kiitoksia kaikista onnitteluista! :--)♥ Totesinkin sen jo pariin otteeseen, mutta kaikki mun vuosipäivät näköjään on kasautunut tähän toukokuulle :--D HAHAAAA :---D En keksinyt fiksumpaakaan tapaa sanoa sitä, viime vuoden huominen on just hyvä ;) Kiitos vielä kerran!♥

      Poista
  20. Onnnea sulle ku oli synttärit!! Ja onnea sulle ja Maijalle!! <3 :)) jaja sulla on tosi kivat hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuliskomaisen paljon kiitoksia Reetta! :---) ♥

      Poista
  21. olin vaa kokopäivän sillee "tididididi, tiiididididi" :):):) hei iha kiva axeliina!

    heh nyt kaikki sai tietää et mimmone sää kokoaja vaikka meilläki oot oikeesti! :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahahaaaaaa :------------DDDDDDDDD Meinasin alkaa laulamaan mutta päädyin kuitenkin vaan tidittelyyn, ehkä se oli parempi ratkaisu. Kiitti hei! :---D Muahahaha mitäpä siitä, IHMISTEN KUULUU TIETÄÄ TOTUUS ;) Sitäpaitsi en oo videolla niin paha.

      Poista
  22. kukkuu! sulle on haaste mun blogissa, käy tsiigaa :)
    http://makeyourlifeafantasy.blogspot.com/2012/05/haastetta-ja-viikonlopun-kuvia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkuuu vaan, kiitoksia! :--) Käyn kattomassa!

      Poista
  23. Hajosin tolle ku puhuit jotain, että suomi on juminu kevääseen. Itehän tosiaan ajoin eilen skootterilla lumisateessa kaverille, nii että mikä kevät? :D Onnea synttäreiden ja muidenki vuosipäivien johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa onneks täällä sentään ei sada lunta! :D Tosin alunperin ennustettiin, että mun synttäripäivänä ois satanut lunta, sitten ois kyllä kaikkia saanut tuntea Axelin raivon..... :( Mutta Rovaniemelläkinhän tuli 20cm lunta! Kiitos paljon Hanna! :--)

      Poista
  24. Hahaa tuntuu tyhmälle kirjottaa tänne kun puhutaa faces samal mutta pakko oli laitaa uudestaan koska blogger </3

    Elikkäs onneee sulle ja Maijalle ihan älyttömän kauheesti ootte ihana pari! Mulla piti olla jotain muutakin asiaa mutta en muista. Ainiin, Mun piti mainita että sun hiuksettimet näyttää kivoille tos videos, ja enemmän vlogeja!

    PS. KOHTA TUORETTA PIIRAKKAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaaaa no mitäpäs siitä, onhan tää mukavaa vastailla samaan aikaan Facebook-Santerille ja Blogger-Santerille! :--D Blogger säätää kyllä yllättävän usein O_o

      Hiiirmupaljon kiitoksia Santeri! :--) Seuraavan videon aihe on jo päässäni erittäin kirkkaana! ;) Stay tuned ;)

      NAMNAM PIIRAKKAAAAAAAAAAAAAA !

      Poista
  25. Hehee kiva video! Siistit hiukset sul :)
    Onnee sulle synttäreist + onnee sulle & Maijalle!
    Tiiätkö viel millasta postausta olis tulossa seuraavaks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paaaljon kiitoksia Jani! :--) Jaja noh, sain tänään vihdoin käsiini uuden objektiivini, Sigma 50mm 1.4, joten enköhän ainakin vähän testaile sitä ;)

      Poista
  26. Aww oot inana ! Ja ihana video! :) alotin just tänää, ehkä puol tuntia sitten oman blogini ! käy ihmeessä kattomassa vaikka ei siellä paljoo mitää vielä ookkaan :> http://marika-likenotomorrow.blogspot.com/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii olen imarreltu, kiitoksia! :--) Ja samasta pisteestähän mäkin aloitin :) Käynpäs tsekkaamassa :--)

      Poista
  27. Sä oot oikeesti aivan super ihana ^^ Mikset vois olla mun poikaystävä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitoskiitos♥ Varmaan siksi koska olen Maijan kilpikonnamies :3

      Poista
  28. Awwwwwww ihana video ! ja ihanasti höpötät :'3
    löysin iha vasta äsken tän sun blogin ja rakastuin heti c: jotenka siis liityin sinun lukijaksi, onneksi olkoon sait viidennensadanyhdeksänkymmenennentoisen lukijan, ta-dah. ja ainiin paljon onnea synttäreiden johdosta ! (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwwwwwwwww kiitos paljon höpsö! :--3 ♥ Sepä ihanaa kuulla! :) Tervetuloa mukaan seuraamaan mun eksoottisia seikkailuitani! :--) Kesällä niitä vasta tuleekin, muahahah >:)

      Poista
    2. Ihana video (= Rupesin vasta nytten lueskelemaan näitä ja oon jo ihan koukussa sun höpötyksiin :D Odotan jo uutta postausta (: sait siis taas uuden lukijan :D

      Poista
    3. Hihiii kiitos kovasti! :---) Tänään oisin tehnyt uuden postauksen, mutta kuvatonta postausta tuskin kukaan haluaa, ja ulkona satoi taas vaihteeksi vettä taivaan täydeltä. Noh, ehkä huomenna on parempi päivä :--) Tervetuloa höpötyksieni maailmaan! :--)

      Poista
  29. voitko postata useemmin vaikka jokapäivä tai joka toinen ja lisää video postauksia!!! haluisin seurata tätä blogia mut tylsäää ku päivittelet nii harvoin-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei oo niin helppoa postata joka päivä, koska postauksien tekeminen kestää mulla keskimäärin pari tuntia, jos lasketaan kuvien muokkaukset päälle niin lähellä kymmentä tuntia. Mulla on nyt koulussa tosi pitkiä päiviä, kolme kertaa viikossa koulu loppuu vasta 16:25. Ja mun pitää ehtiä myös syödä ja pitää yllä sosiaalisia suhteitani. Päivitän aina kun kerkeän :--) Kesällä on sitten hirmupaljon enemmän aikaa, joten silloin myös postauksia tulee paljon useammin :)

      Poista
  30. Onneks olkoon sulle synttäreistä ja sulle ja Maijalle vuosipäivästä! :) Harmi ettei enää ees moikata vaikka ennen oltiinki tosi läheisiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :--) APUA, jäin nyt miettimään että kukakohan olet.. Mysteeristä. Moikkaa mua seuraavan kerran ku näät ja ollaan taas kamuja! :)

      Poista
  31. Anteeks kommentoin tätä kauheen myöhään, mut siis toi video on aivan ihana!:)♥ piristit todellakin mun päivän tuolla, ku sekoilit silleen huvittavasti :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se mitään haittaa ! :) Hihii kiitos hassu♥ :--) Mun pitäis joskus filmata mun tanssi- ja lauluesityksiä kaverien edessä, hahaha...... :------------D

      Poista
  32. Onneksi olkoon ! Voi, että oli suloinen video. Oli todella mukava kuulla äänesi ! ei voi muuta sanoa kuin, että suloinen oli videosi ! Mietin tuossa 7min aikana katsellessani videotasi hirveän litanian järkeviä kommentteja, mutta nyt ei tule mitään mieleen. Liekö ajatukset jossain muualla.

    Juu, koulu loppuu 14 koulupäivän päästä.

    Ilmoittelen taas kun olen tulossa Kokkolalandista kohti.

    VastaaPoista
  33. Onneksi olkoon ! Voi, että oli suloinen video. Oli todella mukava kuulla äänesi ! ei voi muuta sanoa kuin, että suloinen oli videosi ! Mietin tuossa 7min aikana katsellessani videotasi hirveän litanian järkeviä kommentteja, mutta nyt ei tule mitään mieleen. Liekö ajatukset jossain muualla.

    Juu, koulu loppuu 14 koulupäivän päästä.

    Ilmoittelen taas kun olen tulossa Kokkolalandista kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Mulla käy jatkuvasti samalla tavalla, ei suinkaan pelkästään kommentoinnin saralla, vaan unohtelen asioita tuon tuosta, saatan mennä vaikkapa keittiöön ja unohtaa tyystin mitä olinkaan tekemässä :--D

      Ilmoittelehan toki, kesälomalla mua näkee varmasti tosi paljon kaupungissa sekä leikkarilla ja biiiiiiitsillä :--) Kuinka odotankaan kesää.. ♥

      Poista
    2. NYT MUISTIN. Ne HIUKSET. Hiuksesi. Uudehko hiustyylisi näytti videossa todella hyvältä !

      Dementiaa(ko) ?

      Poista
    3. Hihii paljon kiitoksia! :) Mulla on parturi taas reilun viikon päästä, niin pääsen vetämään tuon taakse kasvaneen wnb-takatukan pois sekä sivun kuntoon :--D

      Poista
  34. video postaus oli tosi kiva ! :)) btw minkä kokonen venytys sulla on ? :o =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuiset kiitokset! :--) Hahaa mua aina vähän hävettää sanoa tää, mutta se on pelkkä feikki. Jos se ois aito niin se ois 6mm :--)

      Poista
  35. oot ihan paras oikeesti!:D Ihan samanlainen höpöttäjä ku määkin ja muutenkin mietit niin samanlailla asioista, ku mää!:)
    Blogia oon lukeni jo tosi kauan, mutta anonyyminä aina sulle kirjotin ja toisella nimellä, että oot kyllä musta ennenkin kuullu:) (taas mä höpöttelen turhia!) yhtä hyvä edelleenkin on!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaaaaa oon vaan vähän urpo poitsu :-) Kivaa kuulla että blogini jaksaa kiinnostaa yhä! Mulla on kyllä ollut nyt vähän postaustaukoa, syyn saatte kaikki tietää pian.. Kiitoksia! <3

      Poista
    2. urpo on mun toinen nimi;) :DDDD

      Poista
    3. Sittenhän meitä on kaksi ;)

      Poista