lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tahdon leikkikaverin

yksin11 yksin44 yksin22 yksin55
EDIT: Kuten Idolsissa tänään sanottiin, jokaisesta täytyy löytyä jokin kauneusvirhe, joten myöskin tästä kuvasarjasta sellainen löytyy. Yksi mun lukija vinkkasi asiasta, itse huolimattomana en ollut tajunnut koko juttua. Mutta no jaa, ihminenhän mäkin vaan olen. Tsekatkaa keinulauta... :--)
yksin66 Keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että yksinäisyyttä löytyy kaikkialta. Lastentarhoista, eskareista, kouluista.. Yksinäisiä poikia ja tyttöjä, jotka sitten jäävät kiusaajienkin hampaisiin.


Meidän kouluun evakuoitiin yhdeltä ala-asteelta homeongelmien vuoksi muutama viitosluokka. Mua oikein sattui katsoa, kun koulusta lähtiessäni huomasin yhden pojan käveleskelevän yksinänsä ulkona, kädet taskuissa,  maata potkien. Ilmeestään ei paljoa iloa säteillyt. Se toi mieleen omat muistoni. Mun teki mieli mennä puhumaan pojalle, mutta en mä kehdannut. Ehkä hän halusikin olla yksin. Tai sitten ei.


Tiedän kokemuksesta, että esimerkiksi jo hymy taikka ystävällinen tervehdys voi pelastaa yksinäisen ihmisen päivän. Joten miksipä emme kaikki tekisi päivän hyvää työtä, ja jakaisi vähän omaa iloamme muille :----)


Tästä nyt tuli tälläinen hiukan surumielinen postaus, mutta kai mä joskus voin olla vakavakin. Seuraavaksi on tulossa keväistä fiilistelyä! Loska saa kyytiä ja Axu bilettää! ;)


Ps. Stellan vaatetus on tahallaan hieman lapsekas ja "kiusausaltis".


PPS. Mitä te toivoisitte tältä blogilta keväällä ja tulevaisuudessa? Millaiset postaukset miellyttävät teitä? :)

78 kommenttia:

  1. Olisit vaan menny juttelemaa, se olis voinu piristää pojan päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä uskaltanut, ja se jäi mua vähän harmittamaan :--(

      Poista
  2. Just tämmöset postaukset on hirmu kivoja, nää saa ihmiset ajattelemaan! Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä yms. Se on totta, että pelkkä hymy, tai oman etunimen kuuleminen voi parantaa jonkun päivän! Useasti se hymy voikin olla pelkkää ilkeilyä ja virnuilua...

    Keväältä tahtoisin mahdollisimman keväisiä postauksia; asfalttia ja sun muuta, ei missään nimessä lunta saa näkyä postausten kuvissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kivaa jos tykkäät! :) Mulla on vaan semmosia pakkovuodatusaikoja, jolloin kirjoitan blogiin jostain mua häiritsevästä asiasta tms :--) Tosiaan, ajattelin tekstiä kirjoittaessani että pelkkä hymy voi tosiaan olla vain ilkeilyä, koska olen sen itse kokenut useaan kertaan, mutta päätin silti kirjoittaa noin :--O

      Keväällä kevättä siis tulossa! :----) Lumi kohtaa vihdoin voittajansa >:)

      Poista
  3. Hui, sä oot uittanu tuota tyttöparkaa märässä lumessa :D Mutta kuvat on kyllä pienen kastumisen arvoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa jep, niin taisi päästä käymään, lunta oli enemmän kuin minä keskellä kaupunkia asuvana muistinkaan :--O Hihii kiitoksia :)

      Poista
  4. voisitko hankkkii jonkun muun malliks kun ton stellan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noin uskollisia malleja helposti hankitakkaan :--D Mutta kaikki halukkaat on kyllä tervetulleita :--D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaverini, jota tässä postauksessa kuvailin :--)

      Poista
  6. oi ihana postaus! kaikki tämmöset koskettavat ja ns "syvälliset" postaukset on ihania. :) Oot myös super hyvä muokkaamaan agaaaaain näitä sun kuvias! Ja pakko nyt tähän vielä sanoa, että sun tyttöystäväs on superkaunis, jos viitsit välittää terveiset :D Hyvää kevään jatkoa! (=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooi hirmusti kiitoksia!♥ :) Mä oon vasta tämmönen photoshopjuniori, oppimista riittää vielä enemmän kuin tarpeeksi :--) Aion joku kerta muokata jotain tooooodella haasteellista, kunhan keksin, mitä. Välitin terveisesi, Maija kiittää! :--) Samoin sinne! :--)

      Poista
  7. Ompa sulla kiva blogi! Tää postaus oli ihana :3

    VastaaPoista
  8. Oi, mahtavia kuvia taas! :) ♥ Ja ihan mahtavasti muokattuja!! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii paaaljon kiitoksia! ♥ :) Vaikkakaan nää kuvat ei mun mielestä olleet ihan mun parhaita aikaansaannoksia, tai siis jotenkin en itse lämmennyt kuville :--( Mutta ensi kerralla keväisissä maisemissa pistetään paremmaksi! :--)

      Poista
    2. Mä oikeesti katon varmaa viis kertaa päivässä ootko postannu :---D obsessed, no not at all..

      Vitsi ku mullaki riittäis inspistä ja intoo lähtee kuvaamaan (ja pistää pystyyn se kauan harkinnassa ollut valokuvausblogi...) mutku mul on kädet täynnä helimunin, kirjallisuusesseen, terveystiedon portfolion ja koht äikän päättötyön kaa <3 Miks mä en voi olla taas 5-vuotias :--D

      Eikä, taas mä oon tääl selittämäs jotain turhaa.. Okei, nyt häippäsen kirjottaa ton reson loppuu >

      Poista
    3. Hahaa sehän on mukava kuulla! :--) Mullakin vaan on niin harmittavan vähän aikaa väkertää postauksia, ja sillon kun aikaa on, postausideat on jossain mäntymetsän takana..

      Tee itsellesi lupaus, että otat omaa aikaa vaikkapa pääsiäislomalla, ja pistät blogin pystyyn! :--) Meikä aikoo sillon ainakin juoksennella pääsiäispupun kanssa kilpaa ja olla stressaamatta muusta maailmasta!

      Eieieiei se on mukavaa kun mulla on blogissa juttuseuraa! :--)

      Poista
    4. Toi on tuttu tunne, ideat on aina jossain, postausideat, novellien ideat (t. mulla on 4 tai 5 keskenerästä novellia tuol koneen syövereissä odottamassa jatkoa), kaikki. Sit ku pitäis kirjottaa esseitä ja muuta mukavaa ni sit niit ideoita pursuaa..

      Se blogi itseasiassa on jo pystyssä ku pistin kaverin väsäämään sinne ulkoasun jne., mut pitäis vaa saada viimeisteltyy se ja silleen. Pääsiäisenäki on se että noi yhet pikkuset tulee varmaan meille ni pitäis sit niitten kaa olla ku niitäki näkee niin harvoin.. Pitäis vaan repii sitä omaa aikaa jostain :--D

      No hyvä ettet oo siel ihan että "eikä, taas toi sama tyyppi tulee selittämään jotain.." :--D

      Poista
    5. Hahaa toden totta! Tosin mulla on mun muistivihkosessa muutama kymmenen kuvausideaa toteuttamista odottelemassa... Jopa muutama, joista oon todella innoissani! Mutta niitä ei viitsi ihan kuvata loskan keskellä, ootellaan että vähän sulaa vielä :---) Vautsi! :--O Mullakin oli joskus aikoinaan, kun piirsin vielä mangaa (KYLLÄ, olin joskus true mangaernu!), montamonta erilaista keskeneräistä mangatarinaa, joiden piirtäminen tyssäsi aina siihen, että ideat loppuivat. Mulla on, ja on aina ollut, kuviksesta pyöreä kymppi, ja oon ollut aina kaikkien kuviksen opettajien kehuma, mutta juonen keksiminen tarinoihin on aina vähän ontunut. Hahaa okei lopetan tuosta aiheesta tällä erää, koska kyllästytän sut pian :---)

      Hihiii okei, kerro mulle kun on valmista :--) Aijjaa, no voihan himputti! Merkitse kalenteriin jokin oman ajan viikonloppu :--O ?

      Hahaa en suinkaan hassu! :----)

      Poista
    6. En osaa kuviella sua mangaernuna o.o :----D Mun novellit nyt on tollasii kökköjä mitkä jää kesken ku inspiraatio loppuu kesken tai ei jaksa kirjottaa, höh :/
      Mä en osaa piirtää, lopetin kuviksen heti ku pystyin :---D Tai siis en ottanu sitä valinnaiseks, ei ihan mun juttu. Sitäpaitsi meiän kuviksenmaikka on outo, se selittää meille jotain sen irkkuaksentilla ja kysyy joka lauseen jälkee et ymmärrettiiks me :---D Sit se häipyy kesken tunnin johonki mitää sanomatta, tulee takas joku viiden minuutin päästä ja haisee tupakalta. Ei näin :D

      Kerronkerron ^^ Pitäis varmaan joo, sit ku sitä aikaa viel riittäis. Nytki pitäis olla kirjottamas kirjallisuusesseetä jostain F.E. Sillanpään hurskaasta kurjuudesta jonka sain just luettua, just ja just ja palautuspäivä on huomenna. Ja mä oon täällä. hups :--D

      Poista
    7. No eivätpäs ole, sinun pitää vain uskoa itseesi! :> Kohti ääretöntä ja sen yli!!!

      Hehee no minäpäs kerron millainen kuviksenope meillä oli, kun pikku-Axu oli seiskalla. Häntä kutsuttiin Nysseksi. Mies näytti suurin piirtein ylensyöneeltä korppikotkalta. Puhe oli vain epäselvää lotinaa ja hän saapui tunnille aina salaperäisesti Alkon muovipussi seuranaan.. Väitti ostaneensa muutamat vesivärit lisää, mutta lasinen kolina kertoi totuuden. Henki haisi viinalta, mikä tietenkin oli itsestäänselvyys. En tiedä mitä ukkeli opettajan virassa teki, mutta onnekseni hän jäi eläkkeelle seuraavan lukukauden alussa. Mahtoi olla railakas opettajanura.

      Hahahaaaa kuulostaa ihan multa! Mä aina muka organisoin kaiken hyvin, ja jakson päätteeksi kaikki kaatuu mun niskaan. (Well done, sir.) Hihii ei se mitään, tämä on perin opettavainen paikka :---D

      Poista
    8. Miten kaikki kuviksenopet on jotain juoppoja tyyliin? :--D Tää herra Lawsonki kuulemma valinnaisen valokuvauksen (jota mulla ei oo ;___;) tunneilla ei edes kerro mitä pitäis tehä ja istuu vaan koneella :D

      Aika perus, mäki päädyin selittämään opelle et unohin lähettää sen sille ku en saanu tota esseetä loppuun.. Niin mikä ysipanostus? :----D Noo, kirjotan sen koulun jälkeen ja lähetän sen sille illalla :3

      Sä voisit hei muuten opettaa mua kuvaamaan malleja, mä en osaa :--D

      Poista
    9. Hahah, no taitelijasieluja, u know ;) My future as a art teacher eheh.. Hmm, mistähän Sir Lawsonsonkin sen opettajanlupansa on hommannut :---D

      AHAHAHAHH oi että, toi on aina mun selitys, tai sitten perus pissatukset, että "hotmail ei tukenut sitä tiedostomuotoa apua!!1" yms... :---D Noniin hyvä tyttö :33 Muukalaisia, oooo :333 Kuka on johtajanne? Kouraaaa :33333 (Mun ja Maijan inside....)

      Haaa no musta ei taida kyllä olla paljoa apua, koska oon itse niin surkeanlainen kuvailemaan malleja, suutun aina itselleni taitojeni puutteesta :---D

      Poista
    10. Jep ;) Joo, oon ite miettiny samaa :---D Ehkä ei löytyny muita englanninkielen taitavia opettajia :D

      Jepjep, aika perus :--D Muukalaisia!?!? Missä o___o* Eiku mitäääääääääää :----D

      Pöhpöh, sä oot mahtava kuvaamaan malleja! :--) <3

      Poista
    11. Hahaaa maybe :---D Meidän yläasteen puutyönopettaja, Anders, joka sai myöhemmin montamonta ystävällistä lempinimeä, on hyvä esimerkki tästä opettajien pätevyydestä. Eihän se muuta tehnyt kuin istui omassa kopissaan tietokoneen kanssa ja katseli pyöräilyvideoita. Joskus vaan sanoi, mitä toivoi meidän tekevän. Ei tosin välittänyt, teimmekö me miten hän halusi, vaiko emme :---D

      MUUKALAISIA, OO :33333 Se kuuluu samaan sarjaan kuin "Kohti ääretöntä ja se yli!" Elikkäs Toy Story- kamaa :---D Jos et ole nähnyt kyseistä leffaa, alan syödä mun peffaa :--( (Se rimmas jee!)

      Nooo enpäs ole mutta kiitos!♥ :--)

      Poista
    12. Oi, noi puutyönopet on legendaarisia :--D Meiänki puutyönopettaja ku siltä jotain kysyy ni saa vastaukses jotain "niin, tota, juu" ja sit se selittää puol tuntii jotain yksinkertasta asiaa :---D Äikänopen mielestä se johtuu siitä ku se on hämäläinen, hyvin mahollista :P

      Kyllä mä Toy Storyn oon nähny mut siitä on kyllä jo aikaa :---(

      Oletolet, älä oo noin itsekriittinen! ♥

      Poista
    13. Hahahaa, mulla on pyörinyt useasti mielessä, että: Puutyönopettaja, mikä loistava ammatti! Pitää vaan istua tuolilla, olla koneella ja tulostaa lappuset joiden avulla sitten oppilaat tekevät työnsä. Hurja urakka :--D

      Sun pitää katsoa se uudestaan ja palata lapsuuden villiin meininkiin! Itse katsoin sen Maijan siskon lapsen kanssa vähän aikaa sitten :--D Halusin taas olla Buzz Lightyear ja lentää kohti ääretöntä :--)

      Hihiiii no kiitoksia♥ :--) Koitan vähentää :--O

      Poista
  9. Ihania kuvia ja kaunis idea taustalla. (: Tälläiset saa ihmiset todella ajattelemaan.
    Tuosta keinulautakuvan muokkauksesta mun pitää silti vähän mainita. Pieni moka siinä. :D Mutta muut ovat todella hyviä! (:
    Oot mahtava! Hitsit haluisin, että saisit toteuttaa mustakin jonkun tälläisen ihanan kuvasarjan, mutta välimatka on hitusen liian pitkä... :<<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :--) Ahahah EI OO TODELLISTA, en kai mä noin huolimaton voi olla.... Noh, laitetaan inhimillisen erehdyksen piikkiin, eikös? :D

      Jee kiitos kiitos! :) Hahaa ilman muuta toteuttaisin! Kesällä vaan hyppäät junaan kohti Kokkolaa :--)

      Poista
  10. Hyvä postaus taas. :) Toi oli hyvin sanottu, että vaikka ei menis juttelemaan niin hymyilis edes niin sekin saattaa tuoda sille toiselle hyvän mielen ja ehkä pienen hymynkin kasvoille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Niin, tai omien mietteiden pohjalta mä ton otin, että siis mun mielestä ois ainakin mukavaa jos näkisin koulussa muhun suuntautuvan hymyn niiden kaikkien irvistyksien joukossa :--D

      Poista
  11. voiettä, ihana postaus taas!:)♥ oot iha ylihyvä muokkaan noita kuvia:o.... + ihana ko välillä on just näitä "syvällisempiä" postauksiaki, vähä vastapainoks noille normipostauksille(8.. ++++ bongasin sut kaupungista tossa torstaina tais olla ? voiettä, hyvännäköne olit kyllä(8<♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii hirmuiset kiitokset ! ♥:) Mäkin ajattelin vähän että palataan tällä postauksella tavallaan "maan tasalle", kun edellisissä kolmessa postauksessa leijuttiin Kanarian auringon alla ja maailma näytti ihanalta vaaleanpunaisten aurinkolasien läpi, haha :--D APUA VOIEI MUT ON NÄHTY!!! O_O Jee kiitoskiitos!♥ Olin varmaan Maijan kanssa tai yksin, hmm.. Moikkaa ens kerralla ja piristä päiväni! :--)

      Poista
  12. Aivan mahtavii kuvii! <3

    VastaaPoista
  13. Mikä virhe tossa keinulautakuvassa on? :D Vai ootko korjannu sen :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa katso tarkemmin;) Eeen oo korjannut, myönnän kyllä että aioin, mutta päätin jättää sen siihen osoittamaan että ihminen on erehtyväinen :--D

      Poista
  14. mikä ihme tossa keinulauta kuvassa on pielessä, oon tuijotellu sitä varmaa puoltuntia...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa eikö se ookkaan niin helposti näkyvillä kuin luulin:o Hahah no siinä tapauksessa toi kuva vois olla sellanen: "When you see it......." :-----D

      Mutta no selitetäänpäs: keinulaudan molemmat päät ovat alhaalla, kun oikeasti toisen kuuluisi olla ilmassa + oikeanpuoleinen keinulaudan pää näyttää katkeenneelta :--D Meikä failasi :--(

      Poista
  15. oot kyllä aivan uskomattoman ihanan ja ajattelevaisen ihmisen olonen! mää en ymmärrä miten joku voi löytää _susta_ kiusaamisenaihetta koska en mää ainakaa menis haukkuu ihan huippua tyyppiä joka pukeutuu täydellisesti ja jonka ajatukset on niin syvällisen kauniita <3
    toivoisin blogiin lisää ihan perus päiviltä postauksia (: mutta olet kyllä mahtava samoin kuin blogisi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, menit sitten pelastamaan iltani ihanalla kommentillasi :---)
      Mutta kyllä musta näyttää löytyvän jos jonkinlaista kiusaamisen aihetta, yhä. Mutta toisaalta tuntuu, että ihmiset alkavat yhä enemmän hyväksymään mua omana itsenäni :--) Kiitos sulle ihan hirmusti!♥ :)

      Poista
    2. Aattelin kommentoida jotain tämäntapaista, mutta luin sitte näitä kommentteja ja tässä joku on kommentoinu just miten määki oisin kommentoinu! oon siis täysin samaa mieltä tän anon kans, oot ihanan syvällinen ja sellanen, se on niin söpöä koska oot poika! :) Ja sun tyyli!♥ Oispa munki lähipiirissä tommosia poikia, oot ns. tutustumisenarvonen :)

      Poista
    3. Voooiii paljon kiitoksia! :---) ♥ Siitä vaan tutustumaan :---)

      Poista
  16. Mä kerran ku kävelin ala-asteen kautta koulusta kotiin ni huomasin sitte kaks pikkupoikaa siinä mun eessä ja vähän kauempana eessä oli yks kolmas pikkupoika. No sitte nää kaks huusi että "tuolla se homo taas on" ja lähti juokseen tän kolmannen pojan luo ja alko lyödä ja potkia sitä ja heitellä lumella. Mun oli ihan pakko juosta kans niiden luo ja sanoa niille kiusaajille, että lopettaa ja lähteä pois. Tää poika jota kiusattiin, ni kävelin sen kanssa sitte samaa matkaa ja se kerto olevansa 2luokalla ja että sitä kiusataan ihan jokapäivä. Sen ilme oli niin helpottunu siinä tilanteessa ku tulin siihen sen luo ja käskin kiusaajia jättään sen rauhaan. Mikä ihmisiä vaivaa ku ne kiusaa toisia ? Ei tässä nyt ollu mitään pointtia, mutta tää tuli vaan mieleen, ko kerroit siitä yksinäisestä pojasta, jonka luo meinasit mennä. Olisit vaan menny, olisit varmasti saanu sen pojan tosi iloseks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi :---) Mulle tuli jotenkin paha olo tuosta sun kertomuksesta, koska oon kokenut varmaankin samat asiat - ja enemmänkin, kuin tuo poika. Onko ihmisluonto sitten vaan sellainen, että jokaisesta koitetaan repiä esiin heikkoudet ja käyttää niitä häikäilemättä ihmistä vastaan. Mulla on ainakin sanasta "homo" muodostunut jonkinlainen tabu, että jos esimerkiksi kuulen jonkun sanovan kyseisen sanan, mua alkaa heti ahdistamaan. Tai riippuu toki yhteydestä, mutta silti.

      Mun mielipide on se, että kiusaamiseen pitäisi oikeasti puuttua, eikä leikkiä mitään "Kivaa koulua", niin kuin meidänkin koulussa. Ja lisäksi, aikuisisten mielestähän kiusaaminen on viatonta lasten nahistelua. Samaan aikaan joka paikassa kerrotaan kuinka taas joku teki itsemurhan kun ei enää kestänyt sitä tuskaa mitä kiusaaminen tuotti. Mitenhän ihmiset saisi tajuamaan asian vakavuuden.

      Anteeksi, tuli vähän vakavaa tekstiä, mutta.. Seuraavan kerran menen! :--)

      Poista
    2. Meiänki koulu on mukamas kiva koulu ja oon niit teemapäivii mutta oikeesti meiän koulun luokka-ja muutenki kouluhenki on ihan hirvee, ei ne opet mittää huomaa -.-

      Poista
    3. Samapa juttu meillä. Opettajat on niin sokeita, ne ei huomaa vaikka kiusaaminen tapahtuisi suoraan niitten nenien edessä. Mutkin viime vuonna melkein hakattiin opettajien läsnäollessa, mutta pääsin karkuun.

      Poista
  17. Toi keinulauta kuva pisti pahasti silmään, mutta toi sun vahinko huomautus osu kyllä tosi oikeeseen.. Ihminen on erehtyväinen..

    Ja ihana oli saada tämmönenkin postaus ja huomata että sie ajattelet muitakin kun itseesi ja en mie nyt väitä että olisit itserakas! Ja tuo kuvaus aihe oli minunkin päivään aika sopiva, sillä olin tukioppilas koulutuksessa ja kävimme juuri asiaa "miten lähestyä syrjäytynyttä tai kiusattua nuorta".

    Ja tuo Stella on aivan upea kuvaus kohde, täydellinen suomalainen tyttö :) Ja sussa ei ole mitään kiusattavaa, sillä olet mahtava persoona ja huomaavainen ja ihana ihminen (Tai se mörkö) :)

    Ja blogi toivomuksena olis varmaan.. Joku musa bloggaus tai joku "Axelin lempi elokuvat" tai semmonen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo niimpä niin, enhän minäkään ole täydellinen :----) :D

      Hehe, kivaa kuulla! :---) Jos tuntisit mut henkilökohtaisesti, niin tietäisit, että ajattelen yleensä liikaakin muita, ja siksi kaikki on mulle vaikeaa ääh :--D Voi että mua harmittaa kun en osallistunut yläasteella tukioppilastoimintaan ! :--(

      Hihii, välitän kehusi Stellalle :--) Voi itse olet ihana♥ Miten se mörököllilaulu menikään... :---O

      Aaaaall right, voisinpa kevään aikana jotain tuollaista värkätäkin! :---)

      PEEÄS: Mun vastaus oli nyt vähän tylsähkö, ehkä lainkaan huumorilla höystetty. Johtunee siitä että kirjoitan vastausta puoliunessa.. Vastaankin sängyn kutsuhuutoon heti paikalla, öitä! :--)

      Poista
  18. Ei kuule kukaan ole täydellinen, en edes minä :D Vaikka luulen niin aina joka esityksessä, mutta se kuuluu asiaan :D

    Ja Axel, se on kuule hyvä asia että sentään sinä ajattelet muita :) Ja se on harmi, sillä tukioppilaana on aivan mahtaavaa ja saa autella muita niiden ongelmissa :)

    Hyvä että valität kehuni Kauniille Stellalle :) Ja enhän ole, sillä olen kamala ihminen.. Ja se laulu meni jotenkin näin: "Korpi kuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo.." :D

    Hyvä, ja toivottavasti värkkäät :)

    No onneks sinä saat sentään nukkua, mulla nimittäis oli 7 päivän aikana kuudet kokeet ja siihen vielä iskän bileet jossa juhlittiin yli 15 tuntia putkeen.. Huh huh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah :---) Mä oon aina niin hirveen itsekriittinen, että en voi oikeastaan edes kehua mitään tekemääni tms :--D

      No niin varmasti on :---)

      Hahaaa no etpäs ole! :--D Ainakaan tietääkseni, ellei sisälläsi asu jonkinmoinen demoni tai vastaavaa :--O Mä voisin laulaa tuon perjantain tulevassa laulukokeessa....... APUA, SEHÄN ON JO YLIHUOMENNA!!! Ja tuosta tuli mieleen, että mullahan onkin musiikista huomenna vapaatunti :---)

      Hahaa no kuuleppas, meillä alkaa ensi viikolla koeviikko, mulla on luvassa 6 koetta, joihin kuhunkin on noin 150-250 sivua luettavaa. Taitaa tulla mullakin unettomia öitä, tai sitten luovuttamisia, saa nähdä :--)

      Poista
  19. Tervetuloa joukkoon! Mä en pidä mistään tekemästäni ja teen kaiken aina ihan väärin.. Ja näytän aina ihan kakka kasalta -.-

    Ja se on, äläs yritä laittaa tota "varmasti" tuohon! >:D

    Olenhan ja mussa asuu demoni.. Joka pääsee vauhtiin kun pitäisi siivota :D Jaa laula vaan, kuvaa se ja laita tänne! :D Mulla on vasta laulukoe tulossa kuukauden päästä.. Huuhh.. :D Musiikki luokkalaisen kirous kun on joka kuukaus joku testi -.-

    Mä en siis tulis pärjäämään lukiossa mitenkään :D Sillä tuo yli 159 sivun alue oli jotakin ihan kamalaa :D Ja älä juo sitten energiajuomaa vaan appelsiini mehua jos nukuttaa, sillä appelsiini mehu on tehokkaampaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityn mielelläni iloiseen itsekriittiseen joukkioon :--)

      Voi sentään :--O En mä taida kehdata, se ois vähän liian hardcore mun blogiin.... Sitä paitsi laulan ihan toisen biisin ;)

      Hahahaaaa kyllä kaikki lukiossa pärjää, jotkut vaan pärjää huonosti, kuten meikäläinen :--D En mä oo Esamiehiä, don't worry :---)

      Poista
    2. No nyt joukossamme on kaksi mörköä :D

      Ehee, saatais ainakin kuulla sun laulu äänes :D (Onko laulu äänes yhdys-sana?) Ja mitäs ajattelit laulella? :))

      Ehee, mä en pärjäin siellä hyvillä tuloksilla kun ehkä yhen päivän :D
      Ja hyvä ettet oo, sillä nykyään vihaan energiajuomien kittailua.. :D

      Poista
    3. Lauluääni on yhdyssana, samoin kuin itse yhdyssana :--) (Siis ilman yhdysviivaa.) Jaja laulan Anssi Kelan Nummelasta ekan säkeistön :--D Harkitsin tosin laulavani Bangarangin :-----DD

      Muttamutta, sanoin että en juo ES, mutta juon kyllä EDiä, Monsteria, Redbullia ymsymsyms... :------)

      Poista
    4. Mitenköhän mulla on äikkä 10? :oo Hyvä valinta :) Ööö, oonko tyhmä jos en tiiä mikä kappale on "Bamgarami"? :D

      Ookeiiiiiii, tyksin susta ja sun touhuista nyt vähän vähemmän :D

      Poista
    5. Hahaa mulla on vaan ysi :--( Siiis Skrillex- Bangarang :--D Mua vaan harmittaa tavallaan sanoa kuuntelevani sitä, koska siitä on tullut nyt niin massaa. Vielä puolisen vuotta sitten mua dissattiin kun kuuntelin Skrillexiä ja nyt läehs jokainen teini popittaa sitä.

      Hahahaaa hyvä että minut ja energiajuomani hyväksytään :---) Noei, en mä oikeesti mikään energydrinkjuoppo ole, niitä tulee juotua tosi harvoin :--D

      Poista
  20. No on sekin hyvä :D Hehee, ai sä tarkotit sitä! :D Heii, mä oon kuullu sen elämässäni kerran :D Ja siitä on tullu tosi tosi tosi tosi tosi tosi massaaa... :(((

    Mä join niitä ennen melkein joka päivä, mutta nykyään vaan sillon kun vatuttaa ja pahasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan nyt turvautua mun perus antimainstream-bändeihin, nyyh :--(

      Jep, sama juttu, paitsi että ei vatuta :--D Voisin tehdä tänne blogiin joskus kuvauksen teinifruideaxusta, joka oli ennen hallitseva persoonani. Teinifruideaxu joi päivässä keskimäärin 3 EDiä ja yhden Määdiksen ja tenuili ympäri kaupunkia WESCit heiluen. Voi niitä aikoja :----)

      Poista
  21. Eiiii, äläs vaan niihin turvaudu! Ei kaikki massa oo paskaa :D

    Toi kuulostaa vähän siltä pahis-Aksulta :D Ja se olis aika mukava bloggaus :D Mä voin vaan kuvitella sinut.. :D VOi ei, nyt alko naurattaa :D Voisinhan minäkin tehdä omaan blogiini pienen jutun siitä, kun mie olin kunnon wanabe kovis :D Ei kovin kounista katseltavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta mun vakaumus ei salli massailua :---O Hehe no ei, kuuntelin mä eilen Madonnaakin radiosta, oletko ylpeä :---D ?

      Hitsin vitsit kun mulla ei oikeestaan oo mitään kunnollisia kuvia noilta ajoilta. Vaan pari fiksua irvistyskuvaa :---D

      Poista
  22. Ai eikö salli? Voi ei.. Mulla sallii vaan hyvin vähän :D Olen todella ylpeä! Ja arvaa kuka lähtee Madonnan keikalle VIP-lipulla ;))

    Multa löytyy liikaa :o Siis omasta wanabe kovis ajasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! :--( Meikällä oli tarkoitus mennä Alesanan keikalle muutaman kaverin kanssa, mutta jäipä menemättä ja harmittaaaaa, nyyh :--(

      Postaa niitä blogiisi :--------D

      Poista
  23. Voi ei :( Taitaa harmittaa tosi paljon?

    En ikinä! Tai no ehkä vuoden päästä :D Jos ees sillon :D Ei kehtaa hirveemmin laittaa, kun oon niissä vielä pinkkin tai platinablondin värisin hiuksieni kanssa :D Jotain aivan kamala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, nyyhkytän tässä paraikaa :----(

      Voihan sentään, kuulostaa aika banaanilta :--O

      Poista
    2. Lohdutan sua täältä kuusesta käsin :>>

      Ai mun hiukset vai? :DD

      Poista
    3. Heheeee en mä tiedä, mulla meni eilen vähän kovaa :-----------D

      Poista
    4. En mitään normaalista poikkeavaa >:---)

      Poista
    5. Eli oot aina ihan sekasin ja sulle menee kovaa? :)) Onnee sulle :D Ja muuten mulla on nyt luonnoksissa (blogissa) semmonen hieno kuva sarja nimeltä "wana lara" :D

      Poista
    6. Eikun normaalisti mä oon angstinen lapsi ja makana sohvalla elottomana tuijottaen teeveetä :--( Hahahaa cool :--D Ai siis wana vai wanha? :--D

      Poista
    7. Ei susta sais ikinä tommosta kuvaa :D Ja ihan kuule wana :D TUossa en tehny kirjoitusvirhettä :D

      Poista
    8. No en mä tollaine oikeasti ole :--) Villi apina ois kuvaavampi.

      Poista
  24. En huomaa mitään virhettä tuossa keinulaudassa, oonko tyhmä :D ja ihana blogi alan lukee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee on siinä pikkuinen virhe, hyvä vaan jos ei huomaa helposti :---D Kiiiitoooskiitos, tervetuloa lukemaan! :---)♥

      Poista
  25. täää on ihana tää sun blogi <3 millä sä muokkaat näitä kuvia? :oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooi kiitos hirmusti♥ :--) Photoshop CS5 on uskollinen muokkaustoverini♥

      Poista