keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Pääsiäspupu tässä hei!

Kevät tulee- ja vauhdilla! Se sytyttää sieluni entiseen paloonsa. Miten on teidän laitanne? ;) 

Oi aurinko, kuinka ihanaa onkaan kun palasit keskuuteemme lämmittämään sydämiämme! Voisit tosin näyttäytyä vähän enemmänkin, ja antaa tyhmälle lumelle kyytiä :---(
maikkuli2
arska11 Eilen oli suhteellisen aurinkoinen ilma- tiettyyn pisteeseen asti. Toissapäivänä taas pyrytti lunta kuin Sir Esterin nimeltämainitsemattomasta aukosta. Musta tuntuu että talvi suunnittelee vielä takaiskua. Jos sellainen tulee, mä vetäydyn onkalooni enkä tule ulos ennen auringon lopullista voittoa :--( kovisnahkarotsi1
kovisnahkarotsi2 Ostin muuten viime viikolla tuollaisen kivanlaisen valkoisen neuleen! Neulos on tuollaista verkkomaista ja näyttää, että siinä olisi pikkuruisia reikiä. Reiät toimivat toisaalta myös tuuletusaukkoina, joten tätä voi varmaan käyttää vähän lämpimämmälläkin säällä ;)maikkuli1
Maijaseni täyttää tänään vuosia, jee! Iso tyttö :--) Maikkua saa toki onnitella ;)kohtikevättäjasenyli1
Mua on monesti kouluun lähtiessäni houkuttanut napata jotkin aurinkolaseistani matkaan, mutta joka kerta olen pidättäytynyt tekemästä sitä. Mitä mieltä te olette, saako aurinkolaseja jo käyttää, ihan luvan kanssa !? :--)
peukutus2
Värjättiin eilen myös mun hiukset- taas kerran, tosin muutosta tuskin huomaa. Ehkäpä musta tuleekin seuraavalla kerralla sateenkaari. :--)

..hmm, tästä tuli nyt melkoisen sekava postaus, ilman aihetta taikka pointtia. Mutta sanotaanko vaikka, että kevät vei järkeni! Kesä tuo sen sitten takaisin :---) No ei vaiskaan, jo ensi kerralla nähdään (ehkä) vähän aiheellisemmissa tunnelmissa! :--)
jänö1
Jänö-Axel kiittää ja kuittaa!♥
(Musta sais loistavan pääsiäispupun.)

62 kommenttia:

  1. Onnittelut Maijalle!! Se on kyllä tosi nätti :---)
    Ja mä rakastan tota sun ankkurikaulakorua ♥

    Kyllä nyt saa jo käyttää aurinkolaseja :3 Mä en kauheesti tykkää pitää aurinkolaseja ku en omista sellasii missä olis tehot ja melkeen mitkään aurinkolasit sovi lasien päälle :<

    Mä rakastan sun postauksia kun oot nii aito etkä yritä esittää mitään, ja tälläset sekavat postaukset on just kivoja :---) Päivän piristys ku olit taas postannu ^^ (t. heräsin sillon ku mun olis jo pitäny olla koulussa = missasin ekan tunnin ja mun kurkku kuolee :--D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija kiittää :---) Hihiiii niin mäkin, ja'amme saman rakkauden kohteen, jee♥ Tosin kyseisen ankkuriyksilön käyttö on ollut aika vähäistä, koska Antin risti on vienyt huomioni :--O Ja meidän historian opettaja muuten huomautti mulle eilen: "Varoppa Axel ettet ankkuroi itseäsi oveen!" Ehheh.

      Aaaijjaa tosiaan :--( Mutta onhan sekin vaihtoehto, että kertapiilarit aurinkolasien alle ja menoksi :--)

      Hihiii ihanaa kuulla!♥ :) Näitä sekopostauksia tulee aina säännöllisin väliajoin.. :--D MULLE KÄVI MUUTEN JUST SAMALLA LAILLA VIIME VIIKOLLA!! :---D Missasin historiantunnin, ainoan päivän oppitunnin jolla olisin halunnut olla :--D

      Poista
    2. Haha, ihana historianopettaja :---D Meiän hissanope on britti ja se kertoo aina jotain historiallisia brittivitsejään ja nauraa niille yksinään... <3

      Joo, onhan seki mahollisuus, pitäis vaan raahautuu sinne piilariopetuksee vai mikälie ku en oo ikinä käyttäny piilareita :---D

      Mä olisin kans halunnu olla aamun ussantunnilla, se opettaja on vaan jotain niin mahtavaa :---D No, ehin silti matikan ja valinnaisen (=lisää matikkaa) tunneille ni ei se mitää ^^

      Poista
    3. Hmm, jos teidän kuviksenopettaja puhuu englantia ja hissanopekin on britti, niin ootko sitten jossain englanninkielisessä koulussa or something like that :--D ?

      Siitä vaan Silmäasemalle! Tosin piilareiden asetus ja käyttö näyttää aika tuskalliselta, mitä nyt oon Maijaa tarkkaillut :-----D

      Matikantäytteinen päivä kuulostaa mun korvaan hirvittävältä :---(

      Poista
    4. Joo, kakskielisessä :--D Meitä nykysiä ysejä on kolme kakskielistä luokkaa, kaks kokonaan englanninkielistä luokkaa ja yks suomenkielinen luokka (koska se nyt sattuu olemaan Kulosaaren ainoo yläaste :---D)

      Pitää käskee iskä raahaamaan mut sit ku tulee vähän keväisempi sää, tänää oli kyl ihana sää, meinasin lähtee kuvaamaan mut totesin että en ehkä lähe ku oli pää ja kurkku kipeenä :< Päädyin panostamaan bilsanläksyihin ja kynsien lakkaamiseen :---D

      Matikka on kivaaa :--) En mä turhaan sinne matikkalukioon mee :--D

      Poista
    5. Aijjaa, vautsi! :--O Olinhan mäkin tosin ruotsinkielisellä luokalla eskarista asti.. ;)

      Hihiii no tänään TULI keväisempi sää, täällä päin ainakin oli pyöreät 10 astetta lämmintä!♥ Voi että, mua hymyilytti koko päivän, koska aurinkokin hymyili mulle :--)

      Okei tuu opettamaan mua!!!! Mä oon lyhyessä matikassa ja kaikki menee silti päin seiniä :------D

      Poista
    6. :--D

      No tääl oli vaan pilvistä :< Kakka, toi sää ei tykkää musta

      Okei, diili: Tuun opettaa sulle matikkaa ni sä opetat mut kuvaamaan! ;)

      Poista
    7. No karkasi meiltäkin aurinko pilvien taakse kuuden aikaan :---(

      Käyhän se! :---) Paitsi etten osaa kuvata, olen itse yhä oppilas :--D

      Poista
    8. Höh :----(

      No osaat osaat! Älä vähättele itteäs :--)

      Poista
    9. Mutta en ole ei-vähättelmisen arvoinen :--O

      Poista
    10. Oletpas :--O
      Olet mahtava ♥ (---:

      Poista
  2. Aurinkolaseja saa käyttää _aina_ vaikka ei aurinko paistaiskaan. Tosin ite käytän vaan aina sillon kun aurinko paistaa, mut ympäri vuoden ;--) ihana tuo ankkuri kaulakoru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä saa, mutta ilkeät ihmiset aina huomauttelevat jos käytän niitä talvisaikaan tai lumen ollessa vielä maassa :--( Jee kiitos! :--)

      Poista
  3. Haha, pääsiäispupu♥ ja kyllä aurinkolaseja saa jo käyttää! Paitsi jos on paksu talvitakki vielä päällä, niin kuin mulla xd kiva toi neule ja onnee Maija!!!

    P.S. se kuvanotto banneriin siirtyy taas ku tulin kipeeks -.- kevätilmat ja pah♥


    www.getnailedlove.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin pääsiäisenä pukeutua pupuksi, enkä edes tarvitsisi jänöhammasproteeseja, koska ne mulla on jo omasta takaa♥ Hahaa, no mulla paksuntakinongelmaa ei taida olla, kun olen viilettänyt lähes koko talven nahkatakissa :--D Hihiii kiitos!♥ :--)

      Parantele itseäs vaan rauhassa :--) Kevätilma tosiaan voi hämätä! :D

      Poista
  4. sano onnittelut kaimalle c: ite käytän aurinkolaseja ku pyöräilen bussipysäkille kun lähden kouluun :D jo tässä vaiheessa, mutta onhan auringon paiste jo välillä niin kirkasta c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaimasi kiittää ;) Hihii no ehkäpä mäkin sitten uskaltaudun aurinkoisen päivän yllättäessä sieppaamaan lasit narikasta! :---)

      Poista
  5. tietty saa käyttää! mä ainaki käytän jo arskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee hyvä tietää :---) Arskani kun ovat vollottaneet jo niin kauan yksinäisyyttään :--(

      Poista
  6. mä ainakin käytän aurinkolaseja nyt :) tulee ihanan kesänen fiilis ku on lämmin ja muutenki arskat päässä :) Niin ja onnea paljon tyttöystävällesi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä niin! :---) Kun arskat alkaa olemaan joka toisella vastaantulijalla, tietää että kesä on ovella ;) Maija kiittää! :--)

      Poista
  7. Hei, onnittelut Maijalle! :)

    Ja kyllä tuon eron huomaa noissa sun hiuksissa! Ja katoin tota peukku kuvaa niin luulin sitä sun oikku veljeks Tiitukseksi :D

    Ja saa niitä aurinkolaseja käyttää, sillä mie käytin niitä jo jouluna :3

    Ja noista sun hiuksista tuli tosi hyvän väriset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maijasein kiittelöö ;)

      Hehee jee! :--) Hahah, naurahdin vähän tuolle "oikkuveljelle" :---D Vaikka sen kaiketi sanan piti olla "pikkuveljelle", mutta onhan hän melko oikukas joskus! :--D

      Noniin hienoa! :--) Mun kaverit vaan on pitäneet sitä nolona, jos hengaan talvella julkisilla paikoilla aurinkolasit päässä :--D

      Kiitos hirmusti! :---)♥

      Poista
    2. Älä valita, en osaa kirjottaa siskon koneella kun on pikkasen isommat näppäimmet kun omassa ;D Onneks mulla ei oo pikku sisaruksia! :D

      Eihän siinä ole mitään noloa! Mikä sun kavereita vaivaa, kun eivät ymmärrä talvi aurinkolaseja :D

      Ollos hyvä, ja voinko lainata sun hiuksia joskus? :D

      Poista
    3. Älähän nyt! :--) Pikkuvelit on just loistavia!

      Hahaaa enpäs tiedä :---D

      Ja tottahan toki, pientä vuokraa vastaan ;--)

      Poista
    4. Miten niin pikkuveljet on loistavia? :D

      Ne ovat outoja.. :D

      Hyvää, sillä tartteen hiuenot hiukset sinne kuvauksiin :D

      Poista
    5. On ne joskus :---) Avuliaita ja kilttejä, ainakin näin vanhempana. Pikkuisena oltiin aina hirmuiset riitapukarit.

      Ai mihin kuvauksiin :--O ? Onko multa mennyt nyt jotain ohi.

      Poista
    6. Eli ootte ollu samanlaisia kun minä ja minun isosisko :D

      Siiri katos yrittää päästä valokuvaus lukioon niiin joudun malliks :( Pääsen vähän hillumaan vaijereiden varaan :D

      Ja sulta on jääny, mun uus blogi! :DD Hähää!

      Poista
    7. Aijjaaa vautsivau, ois varmaan mielenkiintoinen tuttavuus tuo isosiskosi! Vaijerit kuulostaa lupaavalta!

      Aijjaa vautsivau, minäpäs tsekkailen! :----)

      Poista
    8. Petra kuule on! Se on semmonen vähän omalaatusempi tapaus niin kun minä ja se on minun parempi puolisko <3 Ja vaijerit eivät kuulosta yhtään lupaavalta sillä ne koskee inhottavasti :((

      Ei edes kannata, se on kamala :D

      Poista
    9. Hahahha kuulostaa hyvältä :-----D Vaijerikuvat on siis jo kuvattu vai kuvaamatta vaivaivai :----O

      Poista
    10. Nuo kuvat mistä tässä ollaan puhuttu on ottamatta, mutta oon joutunu olemaan aika paljon vaijerien varassa sillä oon harrastanu seinäkiipeilyä parisen kertaa :D

      Poista
    11. Vai niin, vai niin :--O Mä kiipeilin pikkusena puihin, kunnes tipahdin pää edeltä ojaan.

      Poista
    12. No sen kyllä huomaa :D En sitten kirjoittanu tuota :D

      Ja nyt pääset kyylimään sitä proffaani :D Sain sen vihdoinkin valmis ja siinä meni vaan kuukaus tai kaks :D Laiskako? ;>

      Poista
    13. Vainiinvainiiiin, meikä menee stalk! ---->

      Poista
    14. Niin meikäkin ft. Sami Hedberg :----------DD

      Poista
    15. Missä? :D Katotko kenties sen sketseijä vai istuuko vieressä? :D

      Poista
    16. Hahaha ei sentään vieressä istunut! :--D Sami toi mun äidille omakätisesti uuden dvd:nsä, ja sitä katseltiin Maijan kanssa :--)

      Poista
    17. Ookeiiii :D Nyt mie tajusin :D

      Poista
  8. vooi, ihanan raikas postaus!8) tosia ihania kuvia taaskin, ja voiettä miten ihana sun asukokonaisuus♥ + tietenki maijan asukokonaisuus myös:D ! maijalle myös paljon onnea !♥ ja ahh, kevät !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii hirmusti kiitoksia!♥ :--) Mua harmittaa kun en saa Lookbookiin koskaan kunnon asukuvia, tai edes blogin puolelle :--D Maija kiittää!♥

      Kevät on vuoden parasta aikaa, koska nyt kaikki tulevan kesän tuomat ihanuudet ovat vielä edessäpäin♥ :---)

      Poista
  9. Onnnea Maijalle! ja söpöjä kuvia susta ^^

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea täältäkin Maijalle! :)

    Jeejee. Eksyin pitkäst aikaa sun blogiis ko on ollu nii paljon kiireit, et kaikki blogit on unohtunu hetkeks o: :cc Mut wiih. Oispa jo kesä!:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maqulus Puqulus kiittää! :--)

      Jee suakin näkee täällä! :---) Et ole kommunikoinut kanssani pitkään aikaan :-----( NIIMPÄ!! Mulla nousi tänään kunnon kesäfiilis, kun fiilistelin Wilmassa mun viitosjakson lukkaria, josta laiskana poikana otin vielä kaksi kurssia pois, WOO!♥

      Poista
    2. :)) Juu nii näkee! c: Ää. Noku ei olla satuttu fb tai mihinkää samaa aikaa :( Mut lupaan parantaa tapani :)) Kyl mullekki kelpais tollane!o;

      Poista
    3. Yhyy olen kaivannut sinua :---( Ei oo ollut ketään kenen kanssa voisin jakaa BMTH- ihkutukset.. :---D

      Poista
  11. munki mielestä ihan luvan kanssa saa jo käyttää arskoja (; on ne mullakin käteen tarttunut parina aamuna! lisää vaan postauksia ja todella hieno asukokonaisuus taas kyllä! (:

    ja onnittelut niin kauniille maijalle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, mulla oli tänään arskat kun kävelin rakkaaseen opinahjooni! Kun koulu alkoi siis vasta yheltätoista :----) Paaaljon kiitoksia!♥ :--)

      Maijakin kiittää!♥

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitokset Maikulta :---) Ja kiitos kovasti munkin puolesta! :---)

      Poista
  13. Jos aurinko paistaa, niin on mielestäni okei käyttää arskoja. Pilvisellä loskakelillä ne näyttää vaan tyhmältä päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä niin :--) Tosin kesällä arskat ei tahdo lähteä mun päästä pilviselläkään säällä, kaverit joutuu repiä ne mun päästä :---D

      Poista
  14. Pääsiäispupu :D <3

    VastaaPoista
  15. Ää, ihania kuvia ;___; Tyksin varsinkin kahdesta ekasta ! Maija on muuten hurjan nätti tyttö, sano onnittelut sille :3
    Tulee aina niin hyvälle tuulelle kun huomaa että oot päivittäny blogia ! Joten uusia päivityksiä odotellessa :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiiii kiitos paljon ! :---) ♥ Kerronhan minä :--) Apua, mulle tuli ihan huono omatunto koska en oo nyt muutamana päivään postaillut :--( Tänään mulla oli tarkoitus ottaa omakuvia, mutta fiksuna poikana jätin jalustan kotiin, ja kirosin hajamielisyyttäni keskellä ei-mitään, kilometrien päässä kotoa...

      Poista